Tausta

keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Annos vapautta


Heipsunvei immeiset! ♥


Viikot on menneet taas hujauksessa. Tuntuu kuin just olisin postannut, vaikka edellisestä postauksesta lienee todellisuudessa jo reilut kolme viikkoa. Noh, en enää aio pahoitella asiaa, koska lupasin itselleni postailevani vain silloin kun hyvältä tuntuu. Kiitos muuten teille ymmärryksestänne tätä jääräpäistä periaatetta kohtaan. x)

Mulla ei valitettavasti ole nytkään kauheasti mitään materiaalia kuvattuna. Osittain se johtunee koeviikon kiireistä, osittain taas siitä, että nää pari viikkoa on ollu mulle aika vallankumouksellisia ja ehdottomasti mun elämän rankimmasta päästä. Tein kaks viikkoa sitten tärkeimmän ja pelottavimman päätöksen ikinä, ja se on pitäny mun ajatukset kiireisinä ja hysteerisinä siitä asti. ^^'




En oo koskaan tainnut nukkepiireissä puhua (enkä kyllä pahemmin muissakaan piireissä) siitä, että sairastan anoreksiaa.
Silloin kun aloitin nukkeilun, olin sairastanu sitä jo vuoden, eli tää sairaus on pyörittäny mun elämää jo kuusi vuotta.

Syömishäiriö on tosi kiero ja uuvuttava sairaus, ja varmasti on sanomattakin selvää, että se pitää ahdistuksen ja pelon koko ajan läsnä. En rupea tässä sen tarkemmin omaa tarinaani puimaan, mutta sanottakoon, että viime aikoina voimat on ollu tosi vähissä ja syöminen on ollu yhtä kieroutunutta rakettitiedettä. Pahinta kuitenkin on, että kun syömishäiriötä tarpeeksi kauan sairastaa, unohtaa kokonaan, että kyseessä on sairaus. En oo enää vuosiin tullu ajatelleeksi, että esimerkiksi mun kyvyttömyys käydä normaalisti koulua voisi johtua ainakin osin siitä, että oon näännyttäny itteni ihan rättiväsyneeksi.

Pari viikkoa sitten katoin yhden Youtube-videon, joka haastoi mun ajatusmaailmaa ja sai mut kokemaan lopulta niin sanotun valaistumisen. Käsitin sen avulla, miten paljon heitän elämässäni hukkaan oman päänsisäisen ääneni takia. Tajusin, etten enää jaksa elää jatkuvassa nälässä ja ahdistuksessa, koska nää kaksi tunnetta olisi taltutettavissa älyttömän helposti. Siitä yhdestä Youtube-videosta lähtien oon haravoinut koko internetin tyhjäksi kaikenlaisesta syömishäiriöstä parantumiseen liittyvästä vertaistuesta. Se on auttanu ihan älyttömästi, varmaan eniten.

Päänsisäisen vallankumouksen jälkeen oon vaan ahminu ruokaa kuin hevonen ja rikkonu kaikki vanhat säännöt, mihin kuusi vuotta oon nojannu. Voitte varmaan uskoa, että se on ollu melkoista fyysistä ja henkistä vuoristorataa. :D Itkua ja huonoa oloa on mahtunu näihin viikkoihin melkoinen määrä, mutta täytyy myöntää, että on myös tosi vapautunu olo. Ei tarvi enää elää nälässä.




Nukkeilu on aina ollu mulle yks iso henkireikä elämässä. Nyt tää harrastus tuntuu erityisen tärkeältä, koska tää on mulle eräänlainen tuki ja turva isojen elämänmuutosten edessä. Nää pari viikkoa on varmaan ymmärrettävästi jättäneet nukkeilun vähän taka-alalle, mutta oon varma, että sen merkitys kasvaa parantumisen aikana. Ainakin mulla pitäisi olla tuplasti enemmän energiaa ajatella ja jaksaa. ^^




~      ~      ~


Nyt kun mullistavat paljastukset on tehty, voidaankin palata takaisin mukavuusalueelleni eli nukkeasioihin. x)
Mia on saanut ensimmäisenä mun nukkeperheessä akryylisimmut. En usko, että aion niitä muille nukeille hankkia (on ne sen verran vaivalloiset), mutta oon silti tyytyväinen saadessani yhden akryylisilmäisen kiilukatseen nukkeperheeseen!

Kävin lauantaina ottamassa muutaman kuvan metsässä Miasta uusilla silmillään. Koska mulla ei tosiaan ole tälle kerralle mitään muutakaan tarjolla, leikitään vaan että nää muutama vaivainen kuva muodostaisi mahtavan shootin.. ;D














Kiitos jos jaksoitte lukea höpötykseni tältä erää, ja toivotaan ettei kenenkään mielikuva musta mitenkään murentunu paljastusten myötä. ^^'

Toivottavasti vietitte mukavan pääsiäisen ja söitte paljon suklaamunia! ♥ Nähdään taas.

lauantai 25. maaliskuuta 2017

Taloja








Heissulivei!

Ennen kuin unohdan, haluan kiittää ihan valtavasti teitä kaikkia, jotka olette kommentoineet edelliseen postaukseen ja liittyneet lukijaksi! ♥ Oon ihan ällikällä lyöty siitä, mikä määrä teitä lukijoita on ehtinyt kertyä! En olis ikinä uskonut saavani näin ihanaa vastaanottoa uudelle blogille. Ootte ihan mahtavia, tietäkääkin se. ♥

Oon samaan aikaan myös pahoillani siitä, etten ehtinyt vastailla ensimmäisen postauksen kommentteihin. Siellä heräsi paljon kysymyksiä esimerkiksi kuvatarinasta, joka vanhassa blogissa jäi kesken. En uskalla vielä lupailla mitään, mutta alustavana ajatuksena mulla olisi, että jatkaisin sen tekstimuodossa loppuun jollakin erillisellä sivulla. Jos joku siis olisi mahdollisesti kiinnostunut tietämään, miten Kellosepän tarina päättyy, voisin käsitellä sen novellimaisena katkelmana loppuun. ^^ Siitä lisää kuitenkin myöhemmin!




Käväisin viime viikolla Tampere Kuplii -tapahtumassa, ja miittailtiin siellä hetken aikaa Saran ja Lauran kanssa! Oli ihanaa nähdä nukketuttuja pitkästä aikaa. <3 Ikävä kyllä mulla ei ollut kameraa mukana, joten räpsin vaan pari puhelinkuvaa Saran Shireistä ja Lauran Willow'sta. Molemmat olivat varsin halittavia otuksia :--3





Sitten voidaankin varmaan mennä tämänkertaiseen kuulumisnurkkaukseen! Tällä kertaa kuulumisensa pääsee kertomaan Juliet, vaikka neidin puuhailut eivät kestäkään tunnetusti päivänvaloa. x)



Kuulumisnurkkaus:
Juliet


Juliet: Ei minulle mitään erityistä ole viime aikoina tapahtunut. Ei ainakaan mitään sellaista, mitä haluaisin tässä sinun kanssasi jakaa.

Annika: Höpsistä. Olen kuullut, että sinä ja Kelvin hankitte yhteisen asuinpaikan! Kai sinä siitä voisit jotain kertoa?




Juliet: Niinhän me hankimme, mutta... *kiemurtelee tuolilla kiusallisena* ...en minä halua, että tunget uteliaan nenäsi meidän asioihimme.

Annika: Juliet, älä nyt viitsi. Kertoisit edes, mistä koko homma sai alkunsa. Ei teidän yksityisyytenne siitä kärsi.



Juliet: Hmh, hyvä on sitten. Minä selitän. *ottaa tuhahdellen mukavamman asennon*
Koko idea syntyi viime viikolla, kun olin kokoamassa uutta leiriämme.




Olin kerännyt valmiiksi kasan puita, joista saisi rakennettua meille pienen yösijan.

Juliet: " –  Jos nämä kaksi pätkää nojaisivat toisiinsa, syntyisi hyvä oviaukko."




Juliet: "Ja sitten vähän narua pitämään rakenne koossa."




Juliet: "Nopeastihan tämä käy! Tunnin päästä tässä seisoo jo komea maja, jossa mahtuu istumaan jalat suorassa."




Kelvin: *tuijottaa turhautuneena tytön aherrusta*

Juliet: "Ja jos haemme vielä muutaman puun lisää, majaan saattaisi mahtua myös meidän varusteemme. Ainakin sinun reppusi, sehän on niin pieni."




Juliet: "Tähän vielä yksi solmu, ja näin  "




Kelvin: Juliet, kuule. *keskeyttää tytön puuhat*




Juliet: Mikä hätänä? Älä huoli, tämä on ihan pian valmis.

Kelvin: Tuosta yösijasta minun pitikin puhua. Olen nimittäin punninnut vaihtoehtojamme.




Kelvin: Meillähän ei ole enää tarvetta pakoilla maailmaa tai turvautua metsän suojaan, kuten vielä pari vuotta sitten. Kiertolaiselämä oli meille ennen pakollista, mutta entäs nyt?




Kelvin: Olemme nykyään vapaita  tiedäthän  asettumaan aloilleen.

Juliet: Mitä yrität sanoa?




Kelvin: Yritän sanoa, että voisimme hankkia vihdoin oikean asunnon.




Juliet: Oikean asunnon? Tarkoitatko, että meillä olisi...yhteinen koti? Sinulla ja minulla?

Kelvin: Aivan niin.




Kelvin: Itse asiassa olen jo ostanut pienen tontin tästä lähistöltä. Ajattelin, että rakentaisimme siihen yhdessä meille sopivan talon. Muutama huone, savupiippu, ehkä pari puutarhatuolia kuistille...

Juliet: *pidättelee hymyään* O-oletko tosissasi..? Sinä siis haluaisit asua kanssani, ja vielä ihan oikeassa talossa?




Kelvin: Niin. Hankitaan vain vähän työkaluja ja rakennustarvikkeita, niin voidaan alkaa heti hommiin.




Kelvin: Mitä sanot? *väläyttää pienen hymynhäiveen* Unohdetaanko jo nämä surkeat risuteltat ja rakennetaan kunnollinen asuinpaikka?




Juliet: *tarttuu poikaa innoissaan kädestä* Kiinni veti.



Seuraavana päivänä~




*tuijottavat hiljaisina tonttia*




Juliet: Onpas... onpas täällä tyhjän näköistä. 

Kelvin: Minähän sanoin, että ostin pelkän tontin. Talo täytyy rakentaa.




Juliet: *ottaa pari päättäväistä askelta* No, ei kai tässä auta sitten muu kuin ruveta töihin.




Juliet: Pidetään kiirettä, ettei kaktus ehdi paleltua. Ajattelin pistää sen sitten ikkunalaudalle koristeeksi.




Kelvin: Hmm, näistä olisi varmaan syytä aloittaa. *levittelee laudanpätkiä lumelle* Hain meille vähän puutavaraa läheiseltä työmaalta.




Juliet: Hienoa! *kyykistyy lautakasan viereen* Aloitetaan niistä.




Juliet: *nostaa yhden laudanpätkän* Minä...tuota.. Minäpäs alan vaikka nikkaroida tätä.

Kelvin: Joo, se kuulostaa hyvältä. Nikkarointi lienee olennaista.




Kelvin: ...

Juliet: ...




Kelvin: *rikkoo varovasti hiljaisuuden* Juliet, muuten, onko sinulla minkäänlaista kokemusta rakentamisesta?




Juliet: *huokaisee* Ei sitten yhtään, mutta eiköhän se riitä, että sinä osaat.

Kelvin: En minäkään oikeastaan osaa. Olin surkea puutöissä kouluaikoina. Tekemäni linnunpöntöt eivät kelvanneet edes takanlämmikkeeksi.




Juliet: *vilkuilee haikaillen Kelvinin selän taakse* No, tiedätkö missä me sen sijaan olisimme hyviä?




Kelvin: Hm? *kääntyy katsomaan taakseen*




*silmäilevät naapurimökkiä sanomatta sanaakaan*




Kelvin: Olet oikeassa.

*nousevat ylös*




*vilkaisevat toisiaan itsetietoisina*




Juliet: Eiköhän mennä.

Annika: Siis mitä?! Murtauduitteko te jonkun toisen asuntoon?




Juliet: Mitä sitten? Omistaja oli oikein ymmärtäväinen. Hän sanoi jättävänsä talon mielellään meidän haltuumme, jos vaihtoehtona olisi reikä otsassa.

Annika: Mutta ettehän te voi toisen taloa varastaa!




Juliet: Älä jaksa nipottaa. Olisimme me olleet hirveitä naapureinakin. Näin on parempi.




Juliet: Sitä paitsi nyt meillä on oma kunnollinen koti: Pari huonetta, savupiippu, puutarhatuolit...




Juliet: ... eikä kaktuskaan ehtinyt paleltua.